Blogi · Kasvunpolku Oy · Kuopio
Mikä on Oma väylä -kuntoutus
ja kenelle se sopii?
Kerromme mitä Oma väylä -kuntoutuksessa tehdään, kenelle se on tarkoitettu, miten siihen haetaan — ja miten me Kasvunpoluilla sen toteutamme.
Nuoruudesta aikuisuuteen on iso siirtymä, joka voi tuntua hallitsemattomalta. Itsenäistyminen, opinnot, työelämä, oma talous ja sosiaaliset suhteet ovat yhtaikaisessa muutoksessa. Jos sinulla on autismikirjon häiriö, ADHD tai ADD, tämä elämänvaihe voi tuntua erityisen raskaalta.
Päivän rakenne pitäisi yhtäkkiä koota itse, ympäristö muuttuu nopeasti, eivätkä koulun tai perheen tarjoamat rutiinit kanna enää samalla tavalla. Kelan kustantama Oma väylä -kuntoutus on rakennettu juuri tähän vaiheeseen.
Oma väylä on Kelan kustantama, moniammatillinen kuntoutusjakso, jonka tavoitteena on tukea nuoren toimintakykyä opiskelussa, työelämään siirtymisessä ja itsenäisessä arjessa. Kuntoutus on yksilöllistä ja tavoitelähtöistä — työskentely lähtee aina nuoren omasta tilanteesta ja siitä, mitä hän itse haluaa elämässään edistää.
Tuntuuko sinusta siltä, että arki on liikaa? Onko sinulla olo, että pitäisi, mutta ei saa aikaiseksi? Nämä tunteet aiheuttavat painetta ja kuormitusta. Oma väylä -kuntoutuksessa työskennellään asiantuntijoiden kanssa, joilla on ymmärrys näiden tilanteiden syntymisestä — ja siitä, miten haasteita voidaan lähteä ratkaisemaan. Yleensä kyseessä on pienetkin asiat, mutta juuri sinulle sopivan asiantuntijan kanssa pienetkin asiat alkavat ratketa.
Kohderyhmä
Kenelle Oma väylä sopii?
Oma väylä on tarkoitettu 16–29-vuotiaille nuorille, joilla on lääkärin diagnosoima neuropsykiatrinen häiriö.
Diagnoosi — yksi seuraavista
- Autismikirjon häiriö ilman kognitiivisen kehityksen viivettä (Aspergerin oireyhtymä)
- Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (ADHD)
- Tarkkaavuuden häiriö (ADD)
Huomio
Oma väylä -kuntoutusta ei voi saada samanaikaisesti vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen kanssa — kyse on eri palveluista eri tilanteisiin. Nuorella voi olla myös psykiatrinen diagnoosi, kunhan vointi on riittävän tasapainoinen kuntoutukseen osallistumiseksi.
Lisäksi tarvitaan tukea
Ikäryhmä
16–29-vuotiaat opiskelijat, työssäkäyvät tai väliaikaisesti työelämästä poissa olevat nuoret ja nuoret aikuiset.
Sisältö
Mitä kuntoutuksessa tehdään?
Oma väylä on käytännönläheistä työskentelyä, jossa harjoitellaan niitä taitoja, joita nuori juuri sillä hetkellä tarvitsee. Sisältö on aina yksilöllinen.
Tyypillisiä työskentelyalueita
- Opintojen suunnittelu, opiskelutekniikat ja ajanhallinta
- Työelämävalmiudet, työnhaku ja työssä jaksaminen
- Arjen rakenteet: päivärytmi, ruokailu, uni, raha-asiat
- Sosiaaliset taidot, vuorovaikutus ja omat tarpeet
- Tunnesäätely, stressinhallinta ja oman jaksamisen tunnistaminen
Kuntoutus kestää vuoden ja sen aikana edetään yhdessä laadittujen tavoitteiden mukaisesti. Tavoitteita seurataan ja päivitetään säännöllisesti. Tapaamiset järjestetään pääosin nuoren omassa arkiympäristössä — oppilaitoksessa, kotona tai kuntoutuksen tiloissa.
Erään nuoren kanssa työskentelymme alkoi tavoitteiden määrittelyllä, jossa arkinen kaupassa käynti tuntui ahdistavalta ja pelkkä ajatus kuormittavalta. Työskentelymme oli käytännönläheistä toimintaa erilaisissa ympäristöissä — nuori pääsi toisen kanssa kokeilemaan erilaisia toimintoja ja tekemään havaintoja siitä, kuinka ympäristön kuormitusta voidaan säätää. Lopulta vuoden jälkeen oli outoa edes pohtia, miten kaupassa käynti voisi kuormittaa.
Mitä tutkimus sanoo?
Oma väylä -kuntoutuksen vaikuttavuutta on tutkittu Kelan tutkimustoiminnassa. Kuntoutuksen päättäneillä havaittiin myönteisiä muutoksia elämänlaadussa, mielialassa sekä työ- ja toimintakyvyssä. Erityisesti asiakaslähtöiset ja osallistavat työtavat — nuoren oma päätöksenteko ja tavoitteen asettaminen — on arvioitu kuntoutuksen onnistumisen kannalta keskeisiksi.
Hakeutuminen
Näin haet Oma väylä -kuntoutukseen
Hevostoimintatalli tai Sepänkatu 9
Autamme hakuprosessissa mielellämme — ota yhteyttä jo kuntoutusta harkitessa.
Lue lisää Oma väylä -kuntoutuksesta KelastaKasvunpolulla
Näin toteutamme Oma väylää Kasvunpolussa
Kasvunpolku toteuttaa Oma väylä -kuntoutusta Kuopiossa ja Pohjois-Savon alueella. Työotteemme on lämmin, kunnioittava ja konkreettinen — kohtaamme nuoren juuri siinä missä hän on.
🐴 Eläinavusteinen Oma väylä — poikkeuksellinen erikoisuutemme
Kasvunpolun poikkeuksellinen tapa työskennellä näkyy mahdollisuudessa toteuttaa Oma väylä -kuntoutusta myös eläinavusteisesti tallillamme. Eläinten rauhoittava, maadoittava ja välillistävä läsnäolo voi helpottaa osallistumista ja avata uusia väyliä työskentelylle. Aikaisempaa kokemusta hevosista ei tarvita.
Käytännössä
Tapaamisia ei pakoteta toimistolle — niitä voidaan pitää nuoren omassa kotiympäristössä, kahvilassa, oppilaitoksessa tai tallilla. Nuori on aina työn omistaja, ei sen kohde. Työtä toteutetaan moniammatillisesti ja pystymme räätälöimään osaamistamme nuoren tarpeiden mukaisesti.
🐴 Eläinavusteinen Oma väylä
Eläinavusteinen Oma väylä -työskentely toteutuu Kasvunpolun hevostoimintatallilla Koivumäessä. Ilmoita hakemuksessa palveluntuottajaksi Kasvunpolku Oy — Hevostoimintatalli.
🏢 Keskustan toimipiste
Toimistotapaamiset järjestetään keskustan toimipisteessämme. Ilmoita hakemuksessa palveluntuottajaksi Kasvunpolku Oy — Sepänkatu 9, 70100 Kuopio.
Emme kerro sinulle kuinka sinun KUULUISI toimia — autamme sinua löytämään tavan, kuinka toimia.
Lähteet
- Kela. Oma väylä -kuntoutus. kela.fi/oma-vayla-kuntoutus
- Linnakangas R. ym. Oma väylä: Kelan neuropsykiatrisen kuntoutuksen soveltuvuus, hyödyt ja koettu vaikuttavuus. julkari.fi
- Tuulio-Henriksson A. ym. Oma väylä -kuntoutuksen implementaatio nuorten asiakkaiden ja palveluntuottajien arvioimana. Kuntoutus-lehti, 2022. journal.fi
Hevostoimintatalli
Jenna Laukkanen
Sosionomi AMK, sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaaja, nepsy-valmentaja
Sepänkatu 9 · Kirjoittaja
Aleksi Vanninen
Toimintaterapeutti YAMK
Kiinnostuitko?
Otetaan yhteyttä
Jos pohdit, olisiko Oma väylä sinulle tai läheisellesi ajankohtainen — ota rohkeasti yhteyttä. Autamme arvioimaan tilannetta ja kerromme lisää käytännön etenemisestä.
info@kasvunpolku.fi